Jokainen joukkueurheilua harrastanut tietää, että jokainen kausi on aina hiukan erilainen. Ringette Walapaisille päättyvä kausi tulee jäämään mieliin ennen kaikkea valtavana työvoittona, voitettuine haasteineen ja kasvukipuineen. Keskitimme voimamme tekemiseen, puhumisen sijasta. Saimme aikaan paljon rajallisilla, vapaaehtoisilla resursseillamme. Rikoimme myös merkittäviä virstanpylväitä, kuten 100 ringettekoululisenssin haamurajan luistelukouluissamme.
Miksi sitten haluamme tehdä tätä vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa ringetteseurassa? Vuosien varrella ymmärrys urheiluseuratoiminnan merkityksellisyydestä on alkanut kiteytyä ja kirkastua ainakin omassa mielessäni. Kyse ei voi olla rahasta, taloudellisesta hyödystä muutoin kuin harrastamisen mahdollistajana. Urheiluseurathan ovat suurelta osin organisaatiomuodoltaan yhdistyksiä ja niitä ohjaava yhdistyslakikin jo estää voiton ja taloudellisen edun hankkimisen. Motivaation tulee piillä syvemmällä.
YDINKYSYMYS: MIKSI?
Liike-elämässä on korostettu jo lähemmäs pari vuosikymmentä merkityksellisyyden tärkeyttä johtamisessa. Menestyvien johtajien ja organisaatioiden tulee ymmärtää ensisijaisesti ”miksi” he tekevät sitä, mitä tekevät. Tunnetun amerikkalaisen kirjailijan, inspiroivan liike-elämän puhujan ja johtamisen asiantuntijan Simon Sinekin mukaan monet organisaatiot ja johtajat keskittyvät liikaa siihen, mitä he tekevät (what) ja miten he sen tekevät (how), unohtaen samalla syvemmän ja merkityksellisemmän kysymyksen siitä, miksi (why) he tekevät sitä, mitä tekevät. Mikä on heidän tarkoituksensa (purpose)? Miksi he nousevat aamuisin innostuneina työhönsä?
Kun aloitimme Walapaisin viimeisimmän uudistumismatkan vajaat seitsemän vuotta sitten, mielestäni meillä ydinryhmän tekijöillä oli ainakin hyvin vahva intuitiivinen ajatus siitä, miksi tämä kaikki oli tärkeää ja mikä tarkoitus toiminnalla oli. Useammalla meistä oli kokemusta liike-elämästä, jota myös ennakkoluulottomasti sovelsimme seuratoiminnan johtamiseen. Periksiantamattomalla asenteella, valtavalla halulla ja yhteen hiileen puhaltamalla muutimme Walapaisin kurssin olemassaolon taistelusta kasvun polulle. Vastoinkäymisiä on tullut ja tulee edelleen vastaan, mutta ne on tehty ennen kaikkea voitettaviksi. Asenne ja isolla sydämellä tehty pyyteetön seuratyö ratkaisee! Se on kantanut Walapaisia jo yli 40 vuoden ajan. Kun kokosin seuran 40-vuotisjuhlavuosihistoriikkia, huomasin, kuinka vahvana samat arvot ja mentaliteetti ovat säilyneet seurassa sen koko olemassaolon ajan perustamisesta alkaen. Samalla on kirkastunut ymmärrys siitä, miksi teemme, mitä teemme.
VALMENNUSTA LAJIA VAI ELÄMÄÄ VARTEN?
Lasten ja nuorten urheilusta ja valmentamisesta puhuttaessa, valtaosalle urheiluseuroista – lajista riippumatta – on kohtuullisen selvää, mitä tehdään ja miten sitä tehdään. MITÄ-kysymykseen vastaus löytyy lajista: se on esimerkiksi jalkapalloa, koripalloa, salibandyä, uintia, voimistelua tai ringetteä. Vastauksissa MITEN-kysymykseen alkaa olla jo enemmän hajontaa ja näkemyseroja, koska monelle urheiluseuralle kyse on lähinnä lajikohtaisten taitojen kehittämisestä sekä terveiden elämäntapojen, sosiaalisten taitojen ja ryhmätyötaitojen opettamisesta. Uskallan kuitenkin väittää, että viimeistään vastauksista MIKSI-kysymykseen tulee epämääräisempiä ja pinnallisempia kuten esimerkiksi ”No tärkeintähän on voittaa pelejä, turnauksia, mitaleja ja opettaa lapsille menestymistä”. Valitettavan usein vastaukset jäävät niihin sarjapisteisiin, maaleihin, sijoituksiin ja voittoihin – hinnalla millä hyvänsä.
Jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvointi ja oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi, kannustetuksi ja onnistumisia kokevaksi, tulee olla tärkeämpää kuin tehdyt maalit, syötöt, sarjapisteet tai juniorisarjojen Suomen mestaruudet. Luonnollisesti jokainen meistä haluaa ennemmin voittaa kuin hävitä. Silti joukkueen voitto ei saa olla joukkueessa pelaavien lasten ja nuorten hyvinvointia tärkeämpi asia! Tuota mentaliteettia ovat määrittämässä ja auktoriteettia suhteessa lapsiin ja nuoriin omaavat etenkin valmentajat, huoltajat, joukkueen muut toimihenkilöt, vanhemmat ja aikuiset. Meillä on kypsinä aikuisina vastuu juniorijoukkueistamme,
Kokonaissaldo jokaisen lapsen ja nuoren omasta näkökulmasta koettuna on oltava enemmän plus- kuin miinusmerkkinen, merkittävästi enemmän kuin pelkät sarjataulukossa olevat pisteet tai kultasepänliikkeistä saatavat mitalit.
Uskon, että meistä jokaisella joukkueurheilutoiminnassa lapsena tai nuorena mukana olleista on kokemuksia niin hyvistä kuin huonoistakin valmentajista. Itsetunto ja mieli ovat kovilla, kun valmentaja huutaa kentälle, sättii, moittii ja istuttaa vaihtopenkillä jokaisesta kentällä tehdystä pienestäkin virheestä. Sitä vastoin hyvän valmentajan alaisuudessa pelaamisessa ei ole pelkoa epäonnistumisesta, koska valmentaja osoittaa vankkumattoman tukensa ja antaa arvokkaita vinkkejä ja neuvoja. Ehdoton tuki saa antamaan itsestään kaikkensa ja tuntemaan itsensä arvokkaaksi, arvostetuksi ja tärkeäksi joukkueen jäseneksi. Väitänkin, että jokainen virheitä pelkäämätön lapsi ja nuori pelaa taidoistaan riippumatta kentällä paremmin kuin taitavakin pelaaja, jota valmentaja jatkuvasti sättii tai rankaisee. Lapset ja nuoret rakentavat identiteettiään ja kasvattavat itsetuntoaan täysi-ikäisyyteen asti. Siksi meillä aikuisilla urheiluseurassa toimijoilla on suuri vastuu siinä, millaisia taitoja ja etenkin arvoja haluamme lapsille ja nuorille opettaa. Hyvä valmentaja nimensä mukaisesti osaa valmentaa – paitsi lajitaitoja, niin laajemmin myös ihan elämää varten. Hyvä valmentaja ei keskity ainoastaan lajitaitojen ja fyysisten ja motoristen taitojen kehittämiseen, vaan ymmärtää lasten ja nuorten urheilun roolin laajempana osana lapsen ja nuoren kasvua, kehittymistä ja elämää. Se edellyttää valmentajalta taitoja kohdata ja valmentaa yksilöllisesti hyvin erilaisia lapsia ja nuoria. Joukkueurheilun ylivoimainen rikkaus on kuitenkin se, että jokainen pelaaja omaa ainutlaatuisia taitoja ja osaamista, joilla hän kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä kykenee olemalla vapautuneesti oma itsensä - tukemaan myös koko joukkueen menestymistä.
Arvostettu ja kokenut jääkiekkovalmentaja Erkka Westerlund totesi hiljattain Helsingin Sanomien artikkelissa (8.4.2024): ”Jos haluamme houkutella nuoria lajiin, tavoitteena tulisi olla kaikkien 3000 lapsen henkisen kasvun tukeminen. Auttaa heitä löytämään motivaatio tavoitella omaa unelmaansa. Näin jääkiekko voisi kantaa paremmin kortensa kekoon, koko yhteiskunnan hyvinvoinnin tukemisessa”. Hän toteaa myös, ettei ”löydä toista foorumia, missä ihminen voi kehittyä paremmin kuin urheilussa” ja pohtii ”miten urheilussa voitaisiin tukea paremmin ihmisenä kehittymistä, lasten urheilusta huippu-urheiluun”. Westerlund summaa artikkelissa näkökulmansa valmentamisen toimintakulttuurin muutoksesta, minkä koen olevan erittäin relevantti näkökulma ringetteyhteisönkin näkökulmasta: ”Se vaatii uutta osaamista kohdata ihminen. Ennen oli helppoa valmentaa, kun vain sanoi, mitä tehdään. Tänä päivänä pitää valmentaa rinnakkain yksilöä ja joukkuetta.” Kykenemmekö olemaan niin loistavia valmentajia ja ihmisjohtajia, että kykenemme kohtaamaan jokaisen lapsen ja nuoren aidosti yksilöinä, motivoitua heitä löytämään omat unelmansa ja tuomaan aivan parhaat puolet esiin hyvin erilaisista lapsista ja nuorista. Itse tulkitsen Erkka Westerlundin viestiä siten, että voimme urheilulla vaikuttaa valtavasti yhteiskunnallisestikin puhuttavaan lasten ja nuorten hyvinvointiin – ei pelkästään fyysistä, vaan myös henkistä hyvinvointia vahvistavalla tavalla.
MERKITYKSELLÄ ETEENPÄIN URHEILUSEURASSA
Uskon vahvasti siihen, että kun tässä ajassa kilpaillaan kasvavassa määrin lasten, nuorten ja perheiden huomiosta, niin myös urheiluseurojen pitää kyetä yhä terävämmin, syvemmin ja merkityksellisemmin vastaamaan toiminnallaan kysymyksiin MITÄ, MITEN ja ennen kaikkea MIKSI. Walapaisissa olemme kiteyttäneet ydintehtävämme muotoon:
”Olemme hyvän mielen ringetteseura. Jokaisella on oikeus saada kannustavaa palautetta ja kokea onnistumisen tunteita. Haluamme mahdollistaa harrastamisen ja osallistumisen ilon riippumatta iästä, sukupuolesta, äidinkielestä, etnisestä taustasta tai mahdollisesta erityisen tuen tarpeesta mahdollisimman kohtuullisin kustannuksin”. Päättyvän kauden aikana minua ovat erityisesti lämmittäneet vanhemmilta saamamme palautteet siitä, että olemme kyenneet urheiluseurana tuomaan nämä arvot arjen tasolle ja niin, että se myös paistaa päivittäisessä toiminnassamme läpi lapsille ja nuorille, sekä toimintamme piirissä oleville perheille.
Aidosti kypsässä urheiluseurassa sen toimijat edustavat tervettä arvomaailmaa, jossa ennen kaikkea kovasta työstä palkitaan, ja jokaista lasta ja nuorta kohdellaan reilusti ja tasapuolisesti. On selvää, että lasten ja nuorten kasvaessa koulun ja työelämän lisäksi myös junioriurheilun kilpailullinen vaatimustaso kasvaa. Samanaikaisesti kun ympäröivän yhteiskunnan arvot ja asenteet tuntuvat koventuneen, niin samat kovemmat asenteet tuntuvat heijastelevan junioriurheiluunkin. En suostu silti joustamaan siitä näkemyksestä, että meillä urheiluseuratoimijoina on keskeinen vastuu, millaisia junioriurheilun puitteita ja kokemuksia haluamme omalla toiminnallamme ja valinnoillamme lapsille ja nuorille tuottaa. Liike-elämässäkin moni hallitusammattilainen on sanonut, että pelkkien tulosten kautta on ajoittain vaikea johtaa. Keskittymällä johtamaan tärkeämpien ja niiden 'oikeiden asioiden' tekemistä ja toteutumista, syntyy myös tuloksia ja menestystä.
Meillä urheiluseuratoimijoina on keskeinen vastuu, millaisia junioriurheilun puitteita ja kokemuksia haluamme omalla toiminnallamme ja valinnoillamme lapsille ja nuorille tuottaa.
Mielestäni junioriurheiluseuran ydintehtävä on luoda suotuisat puitteet jokaisen lapsen ja nuoren positiiviselle kehitykselle menestyksestä riippumatta. Puitteilla tarkoitan valmentajien ja toimihenkilöiden ehdotonta tukea, vaatimuksia ja ymmärrystä pelaajille sopivassa suhteessa, sekä turvallisuuden tunnetta ja vapautunutta mieltä pelikentällä – vailla pelkoa epäonnistumisista. Jokainen meistä tekee elämässä ja pelikentällä vääjäämättä virheitä. Tehdyt virheet ovat olennaisia oppimisen ja kasvamisen kannalta. Siksi kyse on ennen kaikkea jatkuvasta ja parhaimmillaan jopa elinikäisestä oppimisesta. Uskon myös vahvasti siihen, että tämä auttaa lapsia ja nuoria menestymään paitsi pelikentällä, niin myös laajemmin elämässä.
Kaikki junioriharrastajat eivät valitettavasti tule ikinä pelaamaan tai edes halua pelata lajiaan aikuisina kansallisella tai kansainvälisellä huipputasolla. Parhaimmillaan junioriurheiluvuodet voivat kuitenkin sytyttää kipinän elinikäiseen liikkumiseen, sekä kartuttaa lukuisia mieluisia muistoja ja kokemuksia sellaisista onnistumisista, jotka kantavat ja ruokkivat menestystä laajemmin elämässä.
MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN RINGETTEMAAILMASSA?
Kaikissa ringetteseuroissa kausi alkaa olla nyt loppumaisillaan. Pääsemme hetkeksi hengähtämään ja lepäämään, sekä nauttimaan alkavasta kesästä. Toivon, että itse kukin meistä pysähtyy edes hetkeksi miettimään, miksi ja kenelle me tätä vapaaehtoistyötä ringeten parissa teemme. Ehkäpä uuden kauden alkaessa näemme taas aavistuksen kirkkaammin, mistä tässä on pohjimmiltaan kysymys. Jotta voimme aidosti kasvaa ja kehittyä, niin ensin meidän pitää kyetä muuttamaan omaa ajatteluamme. Tässä ajattelun tueksi muutamia kysymyksiä, mitkä voivat toimia työkalupakkina jokaisen urheiluseuran ’MIKSI?’-kysymyksen työstämisessä: MITÄ?
Mikä on urheiluseuramme ylivoimainen tavoite tai visio?
Mitä isompia tavoitteita haluamme saavuttaa paitsi lajissamme, niin myös laajemmin alueellisista, kunnallisista, tai yhteiskunnallisista näkökulmista?
Mikä on näkemyksemme siitä, miten urheiluseuramme parantaa jokaisen toimintamme piirissä olevien lapsen, nuoren ja perheen elämänlaatua?
Mitä urheilulajiamme tai urheiluseuraamme tärkeämpää voimme tehdä vaikuttaaksemme vieläkin positiivisemmin seuramme toiminta-alueilla?
MITEN
Miten kommunikoimme ainutlaatuisia hyötyjämme ja urheiluseuramme arvoja potentiaalisille uusille lapsille, nuorille ja perheille?
Mikä erottaa meitä urheiluseurana ja kaikista muista harrastusvaihtoehdoista alueellamme?
Miten urheiluseuramme tukee liikunnallisten elämäntapojen kehittymistä, sosiaalista vuorovaikutusta (jopa segregaatiota poistaen) ja lasten ja nuorten yksilöllistä kehitystä?
Miten uskomme, että toimintamme positiivinen vaikutus näkyy lapsissa, nuorissa, perheissä ja laajemmin seuramme toiminta-alueilla?
Miten säilymme urheiluseurana proaktiivisina, relevantteina ja herkkinä reagoimaan toimintamme piirissä olevien lasten, nuorten ja perheiden muuttuviin tarpeisiin ja odotuksiin toiminta-alueellamme?
Mikä draivaa meitä jatkuvasti kehittymään ja uudistumaan, tavoissamme toimia arjessa ja miten palvelemme ja tuotamme kasvavassa määrin arvoa toimintamme piirissä oleville lapsille, nuorille ja perheille? (ja etenkin myös täysin lajin ulkopuolisille kuntalaisille, jotka eivät tiedä lajistamme vielä mitään)
MIKSI?
Miksi olemme olemassa urheiluseurana?
Mitkä olivat ne perimmäiset ydinsyyt, juuri tämän urheiluseuran perustamiselle?
Mitä haluamme urheiluseurana saavuttaa ja aikaansaada lajia suuremmassa kontekstissa?
Miksi (vapaaehtoiset) toimijamme omistavat aikaansa tämän urheiluseuran eteen?
Miten seuramme motivoi toimijoita antamaan aikaansa ja taitojansa seuralle?
Miten seuramme auttaa heitä toteuttamaan henkilökohtaiset ja yksilölliset intohimonsa (vapaaehtoisina) seuratoimijoina?
Miksi korostamme tiettyjä arvoja ja periaatteita urheiluseuramme toiminnassa?
Millaista arvomaailmaa korostamme vuorovaikutustilanteissamme, päätöksenteossamme ja yleensä ottaen urheiluseuramme ilmapiirissä?
Miten nämä arvot ja periaatteet vahvistavat arjessa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukevat niin henkilökohtaisten, kuin yhteistenkin tavoitteiden toteutumista toimintamme piirissä oleville lapsille, nuorille, perheille, kuin seuramme piirissä toimiville vapaaehtoisille toimijoillekin?
Miksi uskomme, että urheiluseurallamme on olennainen ja merkityksellinen rooli?
Miksi uskomme, että toiminnallamme on ennen kaikkea positiivinen vaikutus jokaisen lapsen ja nuoren kehitykselle, ei ainoastaan urheilun näkökulmasta, vaan myös laajemmin elämässä?
Miten arjessa pystymme jokainen seuratoimijoina ja yhdessä seurana toimimaan, jotta tuemme jokaisen lapsen ja nuoren hyvinvointia ja kehitystä, paitsi pelaajana, niin myös yksilönä ja ihmisenä?
Yleisesti toivon, että perintömme urheiluseuratoimijoina ja tämän lajin parissa ei ole ainoastaan kaappien ja laatikoiden pohjalla tai vitriineissä pölyttyvät mitalit ja pokaalit, vaan ennemmin elinvoimainen urheilulaji ja lajiyhteisö, joka katsoo jokaisen seuran ja lajin sisältä enemmän ulospäin kuin sisäänpäin. Toivottavasti teemme yhdessä töitä sen eteen, että lajiin, seuroihin ja ihmisiin jättämä jälkemme on sellainen, mikä ruokkii menestymistä paitsi kaukalossa, niin myös elämässä sen ulkopuolella. Jotta perintömme ja lapsiin, nuoriin ja toisiin aikuisiin jättämämme jälki on sellainen, mistä olemme vain ja ainoastaan ylpeitä ja missä on ollut valtavasti sydäntä mukana.
Mika Kainulainen
Kirjoittaja toimii Ringette Walapaisin luistelukoulujen luistelukoulukoordinaattorina ja monipuolisesti seuran toimintaan osallistuvana seura-aktiivina. Tulevalta kesältä kirjoittaja odottaa ennen kaikkea välttämätöntä irtiottoa jäähalleilta ja monipuolisia liikunnallisia kokemuksia ulkona ja luonnossa: harjoituksia ja pelejä jalkapallokentillä, melontaretkiä, uimista järvissä ja rentouttavia hetkiä frisbeegolfin parissa.
Comments